SATHY
Kevätkävely Luukin ulkoilualueella 15.3.2008
Lauantai aamusella
ryhmä innokkaita kävelijöitä oli kokoontunut vanhalle
luukintielle odottelemaan lähtöä SATHY Kevätkävelylle.
Paikalle oli kertynyt amerikankääpiöterriereitä,
amerikanbulldoggi ja amerikanpitbullterriereitä omistajineen.
Edes sää ei ollut saanut näitä innokkaita kävelijöitä
jäämään kotosalle vaan reippaalle kävelylle
mukavassa seurassa on aina mukava lähteä.

Ryhmä suunnisti
metsäpolulle. Koirat olivat innoissaan seurasta ja eri hajuista
mitä matkan varrelta löytyi. Mukava leveä kärrynpolku
vaihtui vähitellen pieneksi metsäpoluksi ja saimme matkaan
hieman seikkailumieltä. Liukkaat kalliot ja juurakot saivat askellukset
varovaisiksi mutta jokaisella omistajalla näytti tasapaino olevan
kunnossa.

Matkan varrella
nähtiin myös pilkkijöitä eli jää taisi
olla aika paksua. Jätimme jäällä kävelyt
kuitenkin väliin ja jatkoimme matkaamme pikkupolkua pitkin eteenpäin.
Saavuimme pienen mökin pihaan. Jäimme mökin eteen arvuuttelemaan
mikä mökki on kyseessä mutta lopputulokseen emme koskaan
päässeet.

Koirat alkoivat
näyttää siltä että nyt omistajat ei kyllä
tiedä minne ollaan menossa sillä eteen sattui sen verran
isompi lätäkkö että uimaan olisi päässyt,
mutta kierto reitti löytyi. Koska seikkailumieltä aina pitää
hieman olla, niin ennen kuin taas kartalla oltiin, niin käytiin
katsastamassa että vanha vihdintie on vielä samassa paikassa
kuin ennenkin. Oikea polku löytyi ja pian alkoivat maisemat olla
tuttuja.

Noin reilun puolentoista
tunnin seikkailun jälkeen oli mukava poiketa kahville läheiselle
huoltoasemalla ja hyvästellä urheat seikkailijat.
Kiitoksia kaikille osallistujille ja nähdään seuraavassa
tapahtumassa!
Emma
SATHY
Kevätkävely kuvagalleria
>>