Kirjoitan tässä Suomen ensimmäisestä
vanhaenglanninbulldogi-rotuisesta koirasta. Nimeksi on
ristitty "Tankki". Viiden kuukauden
ikäisenä koiran paino oli 20kg,
säkäkorkeus 44cm. Tankki-koira on uros,
väriltään tumman brindle tiikeri,
selästä ja takajaloista sekä silmien
päältä, muuten valkoinen. Suomen koira on sopeutunut hyvin - kaikkiin
ilmasto-olosuhteisiin. Luonteeltaan Tankki on
ihmisystävällinen, iloinen,rauhallinen,
kärsivällinen, helposti oppiva, rohkea,
sosiaalinen perheen muiden koirien kanssa, (2
Tanskandoggia ja yksi Rhodesiankoira, uroksia kaikki). Muuten koiraa voisi sanoa jopa tappelunhaluiseksi, ei
alistu. Leikki muuttuu nopeasti tappeluksi vuoden
ikäisen Rhodesian koiran kanssa, joka on 40kg ja
säkä 70cm, pakko mennä väliin, koska
Tankki ei anna periksi vaikkei vielä
pärjääkään. Kipukynnys - jos
sitä on onllenkaan - on suuri, ei itke eikä vingu,
vaikka toinen puree tosissaan, niin Tankki puskee
päälle vain kun pääsee jaloilleen.
Herää aamulla viiden aikoihin, syö ja
aloittaa leikkimisen, nukkuu päivällä pari
tuntia ja sama touhu taas jatkuu. Koirat
pääsevät ulos aidatulle 2000:n neliön
pihalle aina kun haluavat, joten se saa runsaasti liikuntaa.
Vahtii jo piha-alueita, jonka se on oppinut
matkimalla muita. Koulutuksesta on jo sen verran kokemusta, että
istuminen, maahanmeno, seisominen ja luoksetulo sekä
talon säännöt on jo opittu. Autossa
nukkuu kuljettan penkillä kun käydään
ostoksilla. Kotona on paikat pysynyt kunnossa, kun
lastenvahtina toimii muut koirat. Kirjoitan lisää kun ikää varttuu,
tähän mennessä kaikki on mennyt tosi
hienosti. Terv. Raimo,
bulldog@pp.nic.fi
Koira-asiantuntijan lisäys:
Kävin moikkaamassa Raimon Tankki-koiraa ja se teki
vaikutuksen. Nuori koira on itsevarmuuden perikuva, ei
äksyile, ei ole agressiiviinen vaan rauhallinen
ja varman oloinen. Mielyttävintä tässä
koirassa on se, että se ei ota mittaa satunnaisesta
tutusta vaan tietää, että on aito bulldogi.
Jotkut piskithän ovat tosi ärsyttäviä
kun kokeilevat koko ajan missä raja menee - Tankki
tietää asemansa, cool!


|
BULLDOGI |
PITBULLTERRIERI |
KÄÄPIÖTERRIERI |
BULLDOGI |
|
|
|
|